Apeopintojen 11 – 15 sisältöjen pohdiskelua

 

Viimeisten APE-puristusten teemoina olivat yrittäjyyskasvatus, työelämälähtöisyys, kestäväkehitys, erityiskasvatus, sekä kansainvälisyys ja monikulttuurisuus. Mielestäni aiheet vastaavat hyvin tämän päivän ammattiopetukselle asetettuihin tavoitteisiin.  Pohdiskelen tässä hieman ajatuksiani, joita opiskelutovereideni mainiot tuotokset yllämainituista pääotsikoista minussa herättivät.

Työelämälähtöisyys on yksi ammattiopetuksen keskeisimmistä peruspilareista. Ilman opettajan vahvaa ammatillista osaamista ja ymmärrystä työelämän ajanmukaisista vaatimuksista ei ole opetuksella tarvittavaa laatua eikä pohjaa. Työelämälähtöisyys, yritysyhteistyö ja opetusharjoittelut autenttisissa ympäristöissä valmentavat suoraan oikeaan työhön ja auttavat opiskelijaa peilaamaan oppimaansa teoriatietoa käytäntöön. Teorian soveltaminen käytännössä tekee oppimisprosessista eheämmän ja syventää pääsääntöisesti oppimisjälkeä.

Tällä hetkellä ja tässä ajassa koko Eurooppa kahlaa syvässä lamassa. Kurja taloustilanne näkyy myös ammattiopetuksen määrärahoissa ja yhä pienenevissä valtionosuuksissa. Kestävän kehityksen periaatteilla ja kestävän kehityksen tehokkaalla suunnittelulla saadaan aikaan merkittäviä säästöjä, jolloin rahaa jää enemmän olennaiseen eli laadukkaaseen opetukseen. Taloudelliset säästöt ovat tämän päivän yrityksille suurempi kimmoke ekologisuuteen kun hiilijalanjälkien vertailu.

Monikulttuurisuus on tätä päivää. Osa opiskelijoista on maahanmuuttajia. Erilaiset kulttuuritaustat luovat uusia jännitteitä ja haasteita ammattiopetukselle. Maahanmuuttajien huono kielitaito vaatii myös aikaa opetukselta ja joustoa pedagogiikalta. Monikulttuurisuuden haasteisiin vastaamme parhaiten tasapuolisella kohtelulla ja joustavilla opetusmetodeilla.  

Erityiskasvatuksesta jäi päälimäisenä mieleen inkluusio. Työskentelen tällä hetkellä valmentavan opetuksen parissa. Opiskelijoitani ovat enemmän tukea tarvitsevat kehitysvammaiset. Kehitysvammaiset ovat mielestäni liian syrjässä muusta yhteiskunnasta. Ihmisillä, joilla ei ole omia kytköksiä kehitysvammaisiin omaisten, tuttavien tai työn kautta ei ole juurikaan tietoa koko ilmiöstä. Kehitysvammaisuuden kirjo on hyvin laaja. Täydellinen inkluusio voisi mielestäni toimia pelkästään kehitysvammaisuuden lievimmissä muodoissa. Esimerkkeinä näistä muodoista voisivat olla esimerkiksi lievä älyllinen kehityksellinen viivästymä, autismin lievimmät muodot kuten asperger tai fyysinen kehitys vamma, joka ei ole vaikuttanut älylliseen kehitykseen. Muutoin täydellinen inkluusio opetuksessa on mielestäni turhaa, eikä siitä hyötyisi inkluusion kumpikaan puoli. Inkluusio on toki suotavaa vaikeammin kehitysvammaisten ja muiden opiskelijoiden välillä, mutta inkluusio tulisi tapahtua mieluummin yhteisten tekemisten ja kohtaamisten myötä, jotka auttaisivat meitä kaikkia ymmärtämään elämän erilaisuutta.