Lisää pohdintaa kasvatustieteestä pedagogiikasta ja kasvatuksesta

Alkuajatuksia

Aloitin kasvatustieteen opinnot siltä pohjalta, että olin työskennellyt pitkään kasvatusalan eri tehtävissä. Pedagogiikkaa olen siis käyttänyt aikaisemminkin työssäni ja ollut usein tekemisissä pedagogisten kysymysten ja ongelmien kanssa. Tällaisia kysymyksiä ovat työssäni olleet muun muassa: Mitä on opiskelumotivaatio? Miten ryhmä vaikuttaa opiskeluun? Millainen on hyvä oppimisympäristö? Miten kierrän oppimisvaikeudet? Mitkä ovat oppimisen esteet ja miten niistä päästään yli? Nyt kuitenkin jouduin jälleen pohtimaan kasvatusta laajemmin tieteen näkökulmasta. Siinä olikin pohtimista, sillä olen aina yhdistänyt kasvatuksen hyvin vahvasti käytäntöön. Tällainen yläkäsitteiden pohdiskelu tuntui hyvin kaukaiselta ohjatakseen käytännön kasvatustyössä. Tuon julki kuitenkin muutamia ajatuksia kasvatuksesta ja opetuksesta.  

Ajatuksia Intentionaalisuudesta

Opiskelun motivaation kannalta perimmäinen kysymys on siis: Miksi tulee oppia? Hyvä on myös kysyä: Kuka asettaa päämäärät opiskelulle? Opetussuunnitelmia ohjaavat tulevaisuuden haasteet ja ammattialojen jatkuva kehittyminen eli modernisaatio. Päämäärät opetukseen tulevat ylhäältä ja tästä johtuen ratkaisevaksi kysymykseksi muodostuu usein: Mitä tulee oppia? Onko tämä oikein kysytty opiskelijan motivaation näkökulmasta? Ihanteellinen tilanne opetuksessa intentionaalisuuden näkökulmasta olisi sellainen jossa opiskelija itse oivaltaa opiskelunsa päämääriä ja opettajan tehtäväksi jäisi pelkästään oppimisen mahdollistaminen ja opiskelijan johdattaminen tiedon äärelle. Tilanne on kuitenkin käytännön työssä toisinaan se, että opettaja joutuu motivoimaan opiskelijoitaan. Motivaation puutteen merkittävä tekijä on usein se, että opiskelija ei koe pedagogisia intentioita omakseen. Opiskelumotivaation parantamisen lähtökohdista on siis hyvä kysyä: Miten pedagoginen intentio saadaan opiskelijalähtöisemmäksi? Perusopetukseen on tullut viime aikoina uusia tuulia, joilla pyritään parantamaan oppilaiden opiskelumotivaatiota intention omakohtaisemman kokemisen näkökulmasta. Opetettavat aineet ovat osittain integroitu työssä tapahtuvaan opiskeluun, jolloin oppilas pystyy omakohtaisesti toteamaan opitun teorian tarpeellisuuden käytännössä. Tämä on mielestäni joidenkin nuorten kohdalla erittäin olennaista, sillä nuoret elävät hetkessä ja heillä on tulevaisuuteen katsominen hyvin vaikeaa. Ammattiopetuksessa opiskelijoita pyritään sitouttamaan yhä enemmän omien opiskeluidensa suunnitteluun, jotta he kokisivat opiskelun itselähtöisemmäksi. Ammattiopetuksessa käytäntö ja teoria kulkevat melko jouhevasti rintarinnan, jolloin perusedellytyksiä opiskelijan omakohtaiselle intentiolle on olemassa.

Ajatuksia interaktiivisuudesta

Oletuksella, jonka mukaan kasvatus on ainutlaatuinen (pedagoginen) inhimillisen vuorovaikutuksen muoto, on myös osoitettavissa, mitkä ovat kasvatuksellisen vuorovaikutuksen erityspiirteet. Käsitteellä pedagoginen interaktio viitataan siihen, että kasvatus edellyttää vähintään kahden ihmisen välistä vuorovaikutussuhdetta, joka on jollain erityisellä tavalla pedagoginen.(Siljander 2014, 29,30) Mielestäni hyvä ja toimiva suhde kasvattajan ja kasvatettavan välillä on perusedellytys toimivalle pedagogiikalle. Jos suhde on vajaa tai yksipuolinen ovat pedagogiset kanavat silloin tukkeutumassa tai ne ovat kokonaan poikki. Toimivan pedagogiikan peruskysymyksiä on mielestäni juuri se että: Miten nuo kanavat pidetään avoinna? Mielestäni olennaista on kasvatuksen eri tyylisuuntien joustava käyttö ja vaihtelu. Avoin suhtautuminen ja joustavuus kasvatussuuntauksiin edesauttavat oppimiskanavien auki pysymistä. Oman pedagogiikan jatkuva reflektio mahdollistaa uusien lähestymistapojen kokeilun, jos edelliset eivät ole toimineet tai ovat lakanneet toimimasta. Olennaista on mielestäni myös ymmärtää kasvatettavan ryhmän ajatuksen juoksua. Tästä esimerkkinä väittämä, jossa mielestäni omat lapsensa kasvattanut kasvattaja osaa kohdata eri kehitysvaiheessa olevan lapsen luontevammin kuin lapseton kasvattaja.

Ajatuksia Interaktion epäsymmetrisyydestä

Pedagogisen interaktion epäsymmetriaan kuuluu se, että kasvattajan asema rakentuu olennaisesti erilaiseksi kuin kasvatettavan. Ei vain siksi, että kasvatettavalta puuttuu niitä yhteiskunnassa välttämättömiä sosiaalisia valmiuksia, joita kasvattajalla oletettavasti on, vaan myös siksi, että kasvattajalla on erityinen vastuu näiden valmiuksien tuottamisesta ja kasvatettavan itsenäisen toimintakyvyn kehittämisestä. (Siljander 2014, 31) Pohtiessani tätä interaktion epäsymmetriaa tulee ensimmäisenä mieleen nuoruus, aikuistuminen, sekä vanhemman ja lapsen välinen vuorovaikutussuhde. Vanhemman ja teini-ikäisen nuoren välisen vuorovaikutuksen haasteet ovat olleet olemassa sukupolvesta toiseen. Kautta aikojen vanhemmat ovat kantaneet huolta ja tunteneet vastuuta lastensa selviytymisestä maailmassa. Nuori uskoo näkevänsä maailman kehittymisen usein vanhempiaan selkeämmin ja pitää vanhempiensa ajatusmaailmaa jotenkin vanhanaikaisena ja jopa nolona. Ilman tätä katsontakantojen vastakkainasettelua lapsen aikuistuminen on mielestäni hitaampaa. Kasvattajan ja kasvatettavan interaktion epäsymmetrisyys on mielestäni itsenäistymistä sekä nuoren aikuistumista ajatellen toimeen paneva ja kiihdyttävä voima. Ellei tätä vastakkain asettelua olisi irtaantuisivatko lapset vanhemmistaan siinä määrin, että voisivat aikuistua? Nykyaikaisen länsimaalaisen yhteiskunnan sääntöihin kuuluu selkeästi lapsuuden turvaaminen. Lapsilta pyritään kieltämään kaikki vahingollinen. Lasten tiestä tehdään hyvin tasainen kulkea ja lapsia pyritään suojelemaan pettymyksiltä. Lasten oikeuksien valvonta on niin kehittynyttä, että se haittaa kasvattajien maalaisjärjen käyttöä. Useat aikuiset kokevat, että heidän tulee tarjota lapsilleen jotain, josta ovat jääneet omassa lapsuudessaan paitsi. Jokainen lastaan kasvattava vanhempi palaa jatkuvasti omaan lapsuuteensa ja pohtii kasvattaessaan omaa suhdettaan vanhempiinsa. Nykynuorissa on havaittavissa ilmiö, jossa nähdään lapsuuden jatkuneen. Onko tässä nimenomaan kyse interaktion epäsymmetrian asettaman vastakkainasettelun vähentymisestä?

Ajatuksia pakon ja vapauden ristiriidasta

 Pakon ja vapauden ristiriitaa pidetään pedagogiikan pääasiallisena paradoksina. (Eetu Pikkarainen 2010) Käytännön kasvatuksessa niin isänä omien lasteni kanssa kuin nuorten kanssa nuorisotyöntekijänä, sekä ohjaajana ja opettajana oppilaideni ja opiskelijoideni kanssa olen tunnistanut tämän vastakkainasettelun läsnäolon toistuvasti. Mielestäni tämä pakon ja vapauden välinen ristiriita on vahvimmillaan teini-ikäisillä. Mielestäni tässä ilmiössä on kyse itsenäistyvän ja aikuistuvan lapsen luontaisesta auktoriteettien koettelusta, jolla hän kokeilee rajojaan ja hahmottaa oikeaa ja väärää. Tämä itsemääräytyvyyden ja vierasmääräytyvyyden jännite helpottaa mielestäni iän myötä. Olen samaa mieltä kuitenkin Siljanderin kanssa siitä, että tämä jännite on aina olemassa. (Siljander 2014, 39) Mielestäni kasvatuksessa ja opetuksessa on olennaisen tärkeää tasapainotella juuri vapauden ja pakon välillä. Mielestäni tässä samassa yhteydessä voidaan puhua myös vapauden ja vastuun opettelusta. Olen joskus urallani törmännyt hyvin haasteellisiin opetustilanteisiin, joissa auktoriteetti vastaisuus kasvattajaa kohtaan on ollut joillain opiskelijoilla erittäin voimallista, sekä heidän käyttäytymisensä erittäin huonoa. Eräässä näistä esimerkeistä kiteytyy mielestäni vapauden ja pakon välinen paradoksi, sekä myös muut tässä esseessäni ylös nostamani pääotsikot ja vastakkain asettelut. Siksi kerron sen tähän lopuksi. Kokeiltuani erään ryhmän kanssa useita eri lähestymisiä pedagogisen yhteistyön alkuun saattamiseksi ilman merkittäviä tuloksia, päädyin seuraavan laiseen ratkaisuun. Asetin ryhmälle selkeät, mutta ”kaukaiset” rajat, joiden sisään mahtui paljon ongelmakäyttäytymistä. Käytöksen rajat menivät oikeastaan siinä, jos opiskelijan oma tai jonkun muun henkinen tai fyysinen turvallisuus oli uhattuna. Asettamieni rajojen sisäpuolella en puutunut muuhun kuin opiskelijoiden positiiviseen käytökseen. Yllätyksekseni huomasin, että yhteinen sävel ja luotto ryhmän kanssa alkoi muodostua ja he muuttuivat käytöstään positiivisempaan suuntaan positiivisen palautteen toivossa. Negatiivinen käyttäytyminen loppui kanssani kokonaan ja aikaisemmin mainitsemani pedagoginen kanava oli auennut.

Lähteet: Pikkarainen, E. (2010). Sähköinen kurssimateriaali Pedagogiikan historia. Pikkarainen, E. (2014). Verkkoluennot. Oulu. Sljander, P. (2014). Systemaattinen johdatus kasvatustieteeseen. Tampere: Vastapaino.